Palmahovi

Osa Keskipohjanmaa lehdessä 5.4.2019 olleesta kirjoituksesta.

Kokkolan Palmahovissa on tällä kaudella rikottu talviuintiennätyksiä. Huhtikuun toiseen päivään mennessä kylmään kylpyyn oli pulahtanut lähemmäs 1174 uimaria.

-Laji on ollut viime aikoina esillä mediassa ja sen terveysvaikutuksista puhutaan paljon, arvelee Veikko Vierimaa, yksi kolmesta Ykspihlajan Reiman aktiivista, joiden ansiosta toiminta on mahdollista.

Toinen kantavista voimista, Esko Hyyrönmäki, kertoo, että viikoittain avannossa käyviä on tästä yli tuhatpäisestä joukosta noin 30-50 henkeä. Heistä ahkerimmat ovat yltäneet liki 70 pulahdukseen sitten syyskuun puolivälin.

-Runsas kolmannes kävijöistä on kokeilijoita, joille yksi kerta on riittänyt, uimaritilastoja vaaliva Hyyrönmäki laskeskelee.

Lukujen lisäksi Hyyrönmäen tilastot kertovat Palmahovin houkuttelevan kylpijöitä myös Kokkolan rajojen ulkopuolelta. Naapurikuntien Kruunupyyn ja Pietarsaaren lisäksi väkeä käy aina Kaustisilta ja Halsualta asti. Uimareita on tullut ulkomailtakin, kuten ranskalaisia vaihto-oppilaita ja eri yritysten vieraita.

Talviuimareiden todellinen määrä on kuitenkin vieläkin suurempi. Kirjanpidon ulkopuolelle nimittäin jäävät he, jotka eivät välitä saunasta tai edes pukuhuoneesta, vaan vaihtavat vaatteet ulkosalla mennen tullen, oman aikataulunsa mukaan.

Talviuinti aloitettiin Palmahovissa 90-luvun lopulla. Paikka sijaitsee kymmenen kilometrin päässä Kokkolan keskustasta, Rantatietä Pietarsaaren suuntaan.

Vierimaa, Hyyrönmäki ja joukon kolmantena Tuomo Hautala, toisilleen tutut jo viiden vuosikymmenen ajalta, ovat pyörittäneet toimintaa kolmeen pekkaan viimeiset kahdeksan vuotta.

-Veikko tosin jo 20 vuotta, miehet tarkentavat.